Ihminen avaruudessa

Yksityiset lennot

Suurten valtioiden avaruuslentojen lisäksi myös yksityiset yritykset ja yrittäjät tavoittelevat avaruutta.

Miehitetyn lennon pyrkii tekemään lähivuosina muutama yrittäjä.

Avaruudessa on käynyt tähän mennessä yksi yksityisyritys, Scaled Composities -yhtiön SpaceShipOne-avaruusalus.

 

SpaceShipOne (Scaled Composities -yhtiö)

Maailman ensimmäinen yksityisesti toteutettu miehitetty avaruuslento lennettiin 21.6.2004 SpaceShipOne -aluksella.

Lisätietoja aluksen kehittämisestä ja lennoista.

SpaceShipOne -avaruusalukseen liittyviä uutisia.

 


 

Muita avaruuslentoa suunnittelevia hankkeita ovat esimerkiksi seuraavat:

 

Virgin Galactic

Brittiläisen, muun muassa musiikki- ja ilmailuliikentoiminnoissa mukana oleva Richard Bransonin perustama hanke. Tavoitteena aloittaa kaupallinen avaruusturismitoiminta, jonka on suunniteltu perustuvan SpaceShipOne-aluksen tekniikkaan. Ensilento on suunnitteilla vuodelle 2007 tai 2008.

Muualla netissä: Virgin Galacticin sivut (englanniksi).

 

Rocketplane

Amerikkalainen hanke, jonka tavoitteena on aloittaa kaupallinen avaruusturismitoiminta vuoden 2007 aikana.

Muualla netissä: Rocketplanen sivut (englanniksi).

 

da Vinci -projekti

Vapaaehtoisvoimin kehitettävä kanadalainen avaruusalus.

Muualla netissä: da Vinci -projektin sivut (englanniksi).

 

Canadian Arrow

Kanadalainen avaruusalus. Muualla netissä: Canadian Arrow -sivut (englanniksi).

 

Starchaser V - Thunderstar

Englantilainen avaruusalus. Muualla netissä: Starchaser Industries -sivut (englanniksi).

 

Tällä sivulla olevien linkkien toimivuus on tarkistettu 30.5.2008.