Ihminen avaruudessa

Uutiset

 

12.03.2009 Avaruusaseman miehistö törmäyssuojaan

Kansainvälisen avaruusaseman kolmihenkinen miehistö oli torstaina 12. päivä maaliskuuta jonkin aikaa Sojuz-aluksessa asemaa uhanneen törmäysmahdollisuuden takia.

Normaalisti avaruusaseman lennonjohto saa asemaa lähestyvästä avaruusromusta varoituksen niin aikaisin, että ehditään laatia suunnitelma aseman radan muuttamiseksi ja törmäysvaaran välttämiseksi. Aseman rataa voidaan muuttaa sen omilla moottoreilla, sekä asemaan yleensä telakoituneena olevalla Progress-rahtialuksen moottoreilla. Kun eurooppalainen ATV-alus Jules Verne oli viime vuonna asemalla, myös sen moottoreita käytettiin aseman radan muuttamiseen ja avaruusromun väistämiseen.

Tällä kertaa suunnitelmaa ei ehditty laatia ja siksi aseman miehistö siirtyi asemaan telakoituneena olevaan Sojuz TMA-13 -kapseliin. Asemaan aina telakoituneena vähintään yksi Sojuz-kapseli ja miehistöllä on milloin tahansa mahdollisuus lähteä asemalta Sojuzin avulla.

Jos avaruusromu olisi törmännyt Kansainväliseen avaruusasemaan, asema olisi voinut menettää paineistuksensa. Tästä syystä aseman miehistö oli valmiina sulkemaan Sojuz-aluksen ilmatiiviit ovet ja irrottautumaan asemasta.

Torstaina asemaa lähestyi satelliittien laukaisussa käytettävä apumoottori (payload assist module, PAM-D), jonka kaltaisia varsin suuriakin romukappaleita avaruudessa on erilaisten rakettilaukaisujen jäljiltä suuria määriä.

Ennakkotietojen mukaan PAM-D ohitti Kansainvälisen avaruusaseman noin neljän kilometrin etäisyydeltä. Vaaran mentyä ohi aseman miehistö palasi aseman tiloihin ja palautti aseman normaaliin toimintaan.

Yhdysvalloissa NORAD seuraa jatkuvasti tuhansia maata kiertäviä kappaleita, joista suurin on Kansainvälinen avaruusasema ja pienimmät n. 10 senttiä halkaisijaltaan. Avaruudessa on runsaasti myös niin pieniä ihmisen toiminnasta kiertoradalle joutuneita kappaleita, että niitä ei pystytä seuraamaan, mutta jotka myöskin voivat olla vaarallisia avaruuslentäjille ja satelliiteille.

 

 

Tuoreet uutiset

Uutiset julkaistaan blogissa: avaruuslennot.blogspot.com

 

Vanhoja uutisia

27.05.2009 Avaruusaseman miehistö kasvaa

24.05.2009 Atlantis laskeutui Hubble-lennolta

11.05.2009 Sukkula viimeiselle Hubble-huoltolennolle

11.05.2009 Tapahtumia avaruusasemalla

12.03.2009 Avaruusaseman miehistö törmäyssuojaan

09.03.2009 Discovery-sukkula valmiina lentoon

11.02.2009 Progress kohti avaruusasemaa

 

Aiemmat uutiset löytyvät uutisarkistosta.

 


 

Ajankohtainen avaruuslentoasia? Lähetä sähköpostia osoitteeseen ja kerro uutisvinkkisi.